Asiakas: Bauhaus
Tapahtuma: Hintavaalit
AIka: 2.–6.4.2025
Paikka: Helsinki
Bauhausin Hintavaaleissa kampanjoitiin pienten hintojen puolesta. Monikanavainen konsepti yhdisti brändiviihteen, katunäkyvyyden ja osallistavan promootion tavalla, joka erottui kilpailijoista ja näkyi suoraan liiketoiminnan tuloksissa.
Helsingin keskustassa kuntavaalikevät oli kuumimmillaan. Perinteisten puolueiden rinnalla kampanjoi kodin rakentamiseen ja remontointiin keskittyvä Bauhaus. Kuntavaalien sijaan Bauhausin teltalla käytiin Hintavaaleja, joissa päätetään kenties tärkeimmästä ihmisten arkeen vaikuttavasta asiasta: hinnoista.
Hintavaalikampanjan myötä Bauhaus astui rohkeasti samaan mediaympäristöön politiikan kanssa ja onnistui luomaan ilmiön, joka näytti, kuulosti ja tuntui oikeilta vaaleilta, mutta puolusti pieniä hintoja. Vaalikahvien ja makkaroiden lomassa ihmiset saivat äänestää pienenpien hintojen puolesta. Ehdolla oli Bauhausin mainoskasvo, ”hinnoittelujohtaja Martti” alias Servo.
Hintavaalitelttojen lisäksi monikanavainen kampanja jäljitteli vaalimainontaa televisiossa ja muissa perinteisissä medioissa. Kampanja huipentui Sanomien kanavissa esitettyyn television vaali-iltaan.
”Tempaus oli asiakkaan näkökulmasta jättimenestys. Bauhaus brändi jalkautui ainutlaatuisella tavalla vaalikansan arkeen tuottaen erittäin onnistuneet liiketoiminnalliset tulokset.”
– Jussi Salminen, markkinointijohtaja, Bauhaus Finland & Estonia
Vaalisatiiri oli brändiviihdettä, mutta sen rinnalla kulki vakavampikin viesti: yhteiskuntaa rakennetaan osallistumalla, ja vaalituloksiin voi vaikuttaa vain äänestämällä. Bauhausille kampanja oli myös yhteiskunnallista osallistumista: kansalaisten tietoisuuden ja kiinnostuksen lisäämistä varsinaisia vaaleja kohtaan.
Päätavoitteena oli erottautua hintasaturoituneesta kilpailukentästä ja vahvistaa Bauhausin hintamielikuvaa tavalla, joka on brändille uskottava ja muistettava. Tässä onnistuttiin yli odotusten: Kampanja-aikana ketjun myynti kasvoi 17 % ja asiakasvirta 14 % edellisvuoteen verrattuna.
Hintavaaliteltat osallistivat tuhansia ihmisiä Bauhausin hintaviestintään. ”Marteiksi” pukeutuneet promootiohenkilöt tekivät väsymätöntä vaalityötä ja saivat hymyn ihmisten huulille. Yli 2 000 ihmistä äänesti pienten hintojen puolesta. Lentolehtiset ohjasivat myymälään, joissa jonotettiin vaalipäivänä jo ennen ovien avaamista.
Hintavaalit todistivat, että vahva konsepti ja onnistunut promootio voivat samanaikaisesti rakentaa brändiä ja tuottaa merkittävää liiketoiminnallista tulosta.








