“Minulle on tärkeä olla mukana tekemässä asiakkaan menestystarinaa ja auttaa yrityksiä kasvamaan”, kiteyttää Wolttigroupin energinen myyntijohtaja Ninni Arion motivaationsa lähteen.
Ninni Arion on työskennellyt messujen ja tapahtumamarkkinoinnin parissa niin Suomessa kuin maailmalla vuodesta 2000 lähtien myyjän, myyntijohtajan ja toimitusjohtajan rooleissa. Monenlaista oppia on pitkän ja kansainvälisen uran aikana tarttunut mukaan. Miksi kokenut alan ammattilainen innostui juuri Wolttigroupista?
“Olin maailmalla tutustunut wolttilaisiin ja ihailin heidän työnsä jälkeä. Olen samaa mieltä Wolttigroupin kanssa strategisesta lähestymistavasta tapahtumamarkkinointiin. Siitä että mietitään oikeasti ja pitkäjänteisesti, miten asiakkaan liiketoimintaa voidaan auttaa eikä vain myydä palveluja yksi kerrallaan”, Arion kertoo.
“Erityisesti minuun vetosi Wolttigroupissa tunteiden liekittämisen filosofia. Kun voimme liekittää ihmisten tunteita ja herättää tunteet, saamme kanavan viesteille auki ja halutun viestin perille asti siten, että se jää muistiin.”
Kansainvälistä kokemusta viideltä mantereelta
Yksi parhaista palautteista Arionin uran alkuaikoina oli se, että hänen tiiminsä tekemä työ kestää kansainvälisen vertailun. Tämä kehu siivitti Arionin viemään messutapahtumien myyntiä ja palvelumyyntiä maailmalle.
“Olen oppinut valtavasti eri toimialoista, kun tällä alalla on saanut nähdä poikkileikkauksen suomalaisesta teollisuudesta kaikilla toimialoilla. Halusin maailmalle ja pääsinkin tekemään vientinäyttelyitä niin suomalaisille kuin kansainvälisille yrityksille viidellä eri mantereella. Parhaimmillaan myimme markkinointipalveluja 30:een eri maahan.”
Kansainvälinen ura messu- ja tapahtumamarkkinoinnissa on tuonut Arionille vahvan kokemuksen toimia eri maissa ja kulttuureissa sekä laajan verkoston.
“Haluan tuoda Wolttigroupin asiakkaille omasta kokemuksestani erityisesti sen, miten eri kulttuureissa kannattaa tapahtumissa toimia, sekä maailmalta nappaamiani toimivia ideoita kotimaisiin toteutuksiin. Lisäksi pystyn varmasti hyödyntämään omaa verkostoani monipuolisesti”, Arion pohtii.
“Olen utelias luonne ja haluan oppia koko ajan uutta. Esimerkiksi toisilta toimialoilta kannattaa oppia ja tuoda parhaita käytäntöjä omaan liiketoimintaan.”
Paljon energiaa ja jatkuvaa parantamista
Arionin energinen luonne tulee pian tutuksi Wolttigroupin asiakkaille. “Olen innoissani, että pystyn yhdessä Woltigroupin rautaisten ammattilaisten kanssa luomaan asiakkaillemme tapahtumamarkkinoinnin ratkaisuja, jotka tukevat yritysten strategisia tavoitteita – olivat ne sitten esimerkiksi myynnin edistämistä, maineen rakentamista, henkilöstön sitouttamista tai tuotteiden ja palveluiden lanseeraamista.”
“Pidän Wolttigroupin ajattelutavassa myös siitä, että tapahtumamarkkinoinnin mittarointi on miettitty ja toteuttu erinomaisesti. Näin pääsemme oikeasti näkemään, miten eri toimenpiteet auttavat saavuttamaan halutut strategiset tavoitteet.”
“Onnistumisen avainasemassa on se, miten hyvin yritys tuntee kohderyhmänsä, millainen henkilö on oikeasti ostopersoona ja mikä hänelle on tärkeää. Yritykset usein uskovat tuntevansa kohderyhmänsä hyvin, mutta onko todella näin”, Arion haastaa.
Hän kertoo omakohtaisen kokemuksen: “Muotoilimme erästä palvelua ja luulimme tietävämme, mikä on oleellista ja tärkeää asiakkaallemme. Onneksi käytimme ulkopuolista haastattelijaa, jonka avulla selvisi, että asiakkaat arvostavat palvelussa niitä asioita, joita me pidimme itsestäänselvyyksinä. Ne asiat, joiden luulimme olevan asiakkaille ongelmia palvelussa, olivatkin asiakkaiden mielestä hyvin, ja ongelmat johtuivat sisäistä prosesseistamme. Kun keskityimme palvelussa aiemmin itsestäänselvinä pitämiimme asioihin, myynti parani.”
Arionin energia ja into jatkuvaan parantamiseen on tarttuvaa. Sitä riittää vapaalle asti. “Minulla on paljon energiaa, ja johonkin sitä on purettava, joten harrastan paljon liikuntaa. Joogaan joka aamu, kesällä maastopyöräilen ja uin avovedessä, suunnistuksen löysin uudestaan ja talvella hiihdän paljon. Lumikenkäilyyn innostuin viime talvena. Nuuksio onkin toinen olohuoneemme”, hän naurahtaa.
Ninni Arion
Maailman messuilla marinoitunut myynnin asiantuntija rakastaa ideoida keinoja, joilla yllättää iloisesti asiakkaita ja saavuttaa tavoitteita sekä auttaa muita menestymään.
Motto: Menestyminen ei ole avain onnellisuuteen. Onnellisuus on avain menestymiseen. Jos pidät siitä mitä teet, onnistut varmasti.
Ota meihin yhteyttä
Jätä yhteystietosi oheisella lomakkeella. Asiantuntijamme on teihin yhteydessä ja voitte keskustella tarkemmin erilaisten tapahtumien järjestämisestä.
Lisää artikkeleita
Tapahtumien kutsuprosessi joka tuo tuloksia!
Massapostituksilla, löysillä lupauksilla ja me-ajattelulla yritystapahtumat kärsivät osallistujakadosta. Wolttigroupin nelivaiheisen kutsuprosessin avulla tapahtumiin saadaan osallistumaan oikeat ihmiset. Elämme aikakautta, jolla Helsingin Sanomien etusivu tai suosikkiohjelman…
Rohkeasti markkinoita valtaamaan – Mitä on tapahtumamarkkinointi 2023?
Mihin tapahtumamarkkinointi on menossa vuonna 2023? Mitä olemme oppineet koronapandemiasta ja miten tapahtuma-ala muuttuu? Toimivatko virtuaalitapahtumat edelleen? Kysymyksiä, joihin Wolttigroupin Jyrki Aittola vastaa. Vuosi 2022…