Työntekijät ovat olleet yritysten tärkein voimavara juhlapuheissa jo kauan. Nyt he ovat sitä oikeasti, ja siksi heihin kannattaa satsata.
Työssä keskeistä ei ole enää palkka, yhden työnantajan palveluksessa tehty mittava ura kultakelloineen tai mellevät eläkepäivät (jotka karkaavat yhä kauemmas). Työltä odotetaan nyt mielekästä tekemistä, haastavia projekteja, itsensä toteuttamista, vapautta luoda ja oikeutta päättää itse työn tekemisen tavoista. Työ ei ole kaikki, vaan myös työn joustavuus ja vapaa-aika ovat keskeinen osa uusia vaatimuksia.
Työntekijöistä onkin tullut ikään kuin yrityksen ensimmäisiä ja sitä kautta tärkeimpiä asiakkaita. Työnantajilla on tarve myydä työpaikka yhä uudelleen, yhä useammin. Maine työnantajana on yhä tärkeämpi: asiakaskokemuksella ja työnantajamielikuvalla on se yhdistävä tekijä, että ne molemmat – positiivisena tai negatiivisena – leviävät pelottavalla vauhdilla.
Sisäisillä tapahtumilla palkitaan ja viestitään
Työntekijät ovat yritykselle tärkeitä asiakaskokemuksen ja brändin rakentamisessa. Ulkoinen markkinointi alkaa aina sisäisestä markkinoinnista: jotta asia, tuote tai palvelu saadaan myytyä asiakkaalle, se pitää myydä ensin työntekijälle. Sisäiset tapahtumat ovat siihen hyvä tapa.
Työ on monessa yrityksessä yhä hektisempää. Arjessa ei aina ehditä pysähtyä, kuulostella ja kiitellä. Hyvistä tuloksista pitää kuitenkin muistaa palkita. Siksikin tarvitaan henkilöstölle suunnattuja sisäisiä tilaisuuksia. Ne ovat tehokkaampia palkitsemisen keinoja, sitouttajia ja hengenluojia kuin mitätön kannustuspalkkio, korni kristallivaasi tai kauppakamarin pönöttävä ansioristi.
Maailma muuttuu vauhdilla, ja yrityksissäkin kaikki on jatkuvasti liikkeessä. Strategiaa päivitetään, organisaatiota jumpataan, liiketoimintoja ostetaan ja myydään. Muutoksiin liittyy aina tunteita ja pelkoja: mitä tämä tarkoittaa juuri minulle? Kaikissa muutostilanteissa tärkeintä on hyvä viestintä – pahinta myrkkyä ovat vellovat huhut.
Pelkkä rationaalinen viestintä ei kuitenkaan riitä. Pitää kuunnella, ei vain kuulla. Pitää osata tulkita viestejä, tunteita ja hiljaisia signaaleja. Sisäiset tapahtumat ovatkin siksi hyvä työkalu myös muutostilanteessa.
Sisäisillä tapahtumilla saa paljon aikaan
- Yhteishengen rakentaminen ja vahvistaminen
- Ihmisten tutustuminen toisiinsa
- Innostetaan uudesta strategiasta
- Informoidaan uudesta organisoitumisesta
- Osoitetaan vastuullisuutta tekoina
- Jaetaan informaatiota ja osaamista
- Parannetaan työhyvinvointia
- Juhlistaan onnistumisia, kiitetään työntekijöitä
- Lanseerataan uusia tuotteita ja palveluita
Sisäinen innovaatiokulttuuri liitoon
Tuoreet työntekijäpolvet vaativat työnantajaltaan aitoja tekoja vastuullisuuden ja merkityksellisyyden suhteen. Heille ei riitä, että yritys tekee voittoa osakkeenomistajilleen, vaan yritysten on huomioitava koko yhteiskuntaa koskettavat isommat tai pienemmät trendit.
Esimerkiksi kierrätykseen perustuvat liiketoimintaideat, lähiympäristöä parantavat kampanjat tai heikompien auttamiseen tähtäävät hyväntekeväisyystempaukset ovat asioita, joihin työntekijät sitoutuvat. Sisäiset tapahtumat ovat hyvä paikka lanseerata tällaisia hankkeita, kertoa niiden tuloksista ja sitouttaa kaikki yhteiseen päämäärään.
Sisäiset innovaatiohankkeet ovat nouseva tapahtumalaji. Hienoja innovaatioita syntyy myös asiakasrajapinnassa tai prosessien eri vaiheissa, joten kehitystyön valtaa ja vastuuta on järkevää siirtää tuotekehitysosastolta koko organisaatiolle. Erilaisen ryhmä- ja workshop-työskentelyn kautta yritykseen voidaankin rakentaa aivan uutta innovaatiokulttuuria.
Haluatko kuulla lisää onnistuneista sisäistä tapahtumista? Ota yhteyttä!
Ota meihin yhteyttä
Jätä yhteystietosi oheisella lomakkeella. Asiantuntijamme on teihin yhteydessä ja voitte keskustella tarkemmin erilaisten tapahtumien järjestämisestä.
Lisää artikkeleita
Tapahtumien kutsuprosessi joka tuo tuloksia!
Massapostituksilla, löysillä lupauksilla ja me-ajattelulla yritystapahtumat kärsivät osallistujakadosta. Wolttigroupin nelivaiheisen kutsuprosessin avulla tapahtumiin saadaan osallistumaan oikeat ihmiset. Elämme aikakautta, jolla Helsingin Sanomien etusivu tai suosikkiohjelman…
Rohkeasti markkinoita valtaamaan – Mitä on tapahtumamarkkinointi 2023?
Mihin tapahtumamarkkinointi on menossa vuonna 2023? Mitä olemme oppineet koronapandemiasta ja miten tapahtuma-ala muuttuu? Toimivatko virtuaalitapahtumat edelleen? Kysymyksiä, joihin Wolttigroupin Jyrki Aittola vastaa. Vuosi 2022…