New Yorkissa asuva jamaikalainen Davinia ei odottanut suuria, kun hän pyysi kavereiltaan pennyn kolikoita hyvään tarkoitukseen. Pieni alku johti isoon lopputulokseen: 700 000 pennyä myöhemmin hän oli mahdollistanut 120 tytön koulutuksen kotimaassaan.

Davinia on osa Global Citizens -liikettä. Sen jäsenet ovat tavallisia ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään pieniä tekoja valtavien ongelmien ratkaisemiseksi ja ainutlaatuisiin tapahtumiin pääsemiseksi. Vapaaehtoisen osallistumisensa kautta he voivat vaikuttaa sellaisiin globaaleihin asioihin kuin köyhyys, ilmastonmuutos, ihmisoikeudet, parempi koulutus ja sukupuolten välinen tasa-arvo.

Global Citizens -liikkeen keulahahmo ja yksi perustaja, Hugh Evans, kertoo TED-tapahtumassa liikkeen synnystä. Hän kuvaa vierailuaan Manilaan, jossa seurasi kaatopaikkojen tonkimisella perhettään elättävän Sonny Boyn elämää. ”Hänen köyhän perheensä vieraanvaraisuudesta nauttiessani, mutta unetonta yötä viettäessäni kysyin itseltäni, miksi kenenkään pitää elää näin. Voiko asialle tehdä jotain?”

Kyllä voi. Evansin kotimaassa Australiassa järjestettiin iso tapahtuma: konsertti johon saatiin mukaan Bonon kaltaisia supertähtiä. Ison tapahtuman ääni kuului, ja maan hallitus saatiin panostamaan yli kuusi miljardia dollaria kansainväliseen kehitystyöhön.

Tapahtumiin pääsee vain tekemällä hyviä tekoja

Syntyi ajatus Global Citizen -liikkeestä ja tapahtumista. Kymmenen vuotta sitten perustettu liike painostaa nyt päättäjiä tekemään oikeita asioita ja järjestää tapahtumia, joihin pääse vain tekemällä hyviä tekoja.

Maailmantähtiä pullistelevat Global Citizen -festarit eivät ole mikä tahansa biletyspaikka, jonne hankitaan liput nettikaupasta – lippuja ei voi nimittäin ostaa, ne pitää ansaita. Aktivismi on valuuttaa: vain osallistumalla hyvää tekeviin hankkeisiin verkoston jäsenet ansaitsevat pisteitä, joilla saa pääsylipun konsertteihin.

Tapahtumien voima on ollut valtava: isot toimijat – maailmanpankki, Yhdysvallat ja Intia etunenässä – ovat lisänneet satoja miljoonia dollareita koulutukseen, sanitaatioon ja elinolojen parantamiseen.

Hugh Evans ei ole tehnyt Global Citizeniä yksin, eikä jamaikalais-newyorkilainen Davinia ole yksin. Verkostoon kuuluu miljoonia ihmisiä, ja uusia liittyy mukaan viikottain. Tapahtumat keräävät aktiivisimmat verkoston jäsenet yhteen. ”Tekemistä riittää, mutta niin riittää mahdollisuuksiakin. Kun ihmiset sitoutuvat ja verkottuvat, meillä on voimaa muuttaa asioita.”

Voisitko sinä olla Global Citizen? Voisiko sinun yrityksesi olla Global Citizen? Voisitko sinä luoda aivan uudenlaisia tapahtumia? Tätä kannattaa miettiä, sillä hyvän tekeminen on kokemuksellisen markkinoinnin nouseva trendi.

Kuva: Hugh Evansin Global Citizen TED-puheesta

Haluatko tietää enemmän miten luot ilmiöitä? Ota meihin yhteyttä!