Et voi viestiä liikaa
Kun lähdetään uudistamaan yritystä, on muutoksen tekeminen pitkä prosessi. Muutokset vaativat aina paljon puhetta ja vuorovaikutusta. Isojen muutosten johtaminen on valtava sisäisen viestinnän ponnistus. Muutoksen johtaminen vaatii niin järkipuhetta kuin tunteisiin vaikuttavaa viestintää.
Asiakas on kuningas, henkilökunta kuninkaampi
Työnantajan kannattaa huolehtia siitä, että johtaminen yrityksessä on hyvää. Jotta työntekijät sitoutuvat muutokseen, ja ottavat sen jopa ilolla vastaan, heitä kannattaa innostaa ja inspiroida. Parhaiten työntekijät sitoutuvat muutokseen, kun heistä tuntuu, että he saavat vaikuttaa. Että he ovat aktiivinen tekijä muutoksen pyörteissä passiivisen perässävedettävän porukan sijaan. Tunteisiin vaikuttamisen paras väline ovat tapahtumat. Hyvin järjestetty tapahtuma osana muutosjohtamista maksaa itsensä takaisin tyytyväisinä työntekijöinä ja loppuviimeksi tyytyväisinä asiakkaina.
Meiltä kaikki yrityksesi tapahtumat
Oli sitten kyse yhteishenkeä lisäävistä pienistä tapahtumista kuten pikkujouluista, ylimmän johdon leadership foorumeista, yhtiökokouksista tai vaativien muutostilanteiden viestinnästä, me wolttilaiset tuomme laajan kokemuksemme ja ideointikykymme avuksesi. Muutoksessa onnistumisen avainsana on jatkuvuus, joten esimerkiksi strategian jalkautus tapahtuman jälkeen voi jatkua yrityksen sisäisen messuosaston avulla. Mietimme kanssasi juuri teidän tarpeita palvelevan konseptin. Tarvittaessa huolehdimme kaikesta avaimet käteen periaatteella.