Yksikään tapahtuma ei onnistu eikä tuo tuloksia sattumalta. Wolttigroupin Account Director, Partner Jyri Räsänen antaa vinkit parempaan tapahtumaan.

1. Asiakaslähtöistä ja tavoitteellista

Hyvä tapahtuma syntyy, kun tiedetään miksi ja kenelle se tehdään sekä mitä pitää ja voidaan saada aikaiseksi. On hyvä muistaa, että tapahtumaa ei tehdä itselle vaan kohderyhmälle, eli tekemisen on oltava koko ajan asiakaslähtöistä ja tavoitteellista. Luovan ja tuloksellisen ratkaisun rakentaminen alkaa kohderyhmätuntemuksesta.

2. Vaikuttamisen kokonaisuus haltuun

Itse tapahtuma ja livetilanne on asiakaspolun voimakkain vaikuttamisen hetki, mutta koko polku pitää ottaa haltuun. Ei suunnitella vain tapahtumaa, vaan vaikuttamisen kokonaisuus: mitä tapahtuu ennen ja jälkeen livekohtaamisen. Kohderyhmälle olisi hyvä tarjota relevanttia ja vaikuttavaa sisältöä silloin kun se sitä haluaa kuluttaa, jopa 365 päivää vuodessa. Osallistamalla kohderyhmä sisällön ympärille saadaan se myös sitoutettua. Me olemme jokainen media, sisältö ja kanava, joten kohderyhmää voi myös hyödyntää vaikuttamisen välineenä.

3. Räätälöity ja relevantti sisältö

Tapahtuman onnistumisessa avainasemassa on kohderyhmälle räätälöity, relevantti sisältö – inspiroivalla, yllättävällä ja ilahduttavalla sisällöllä saadaan aikaan tunteita. Informaatiosta ilman tunnetta ei jää muistijälkeä, ja ainutlaatuinen livekohtaaminen on hieno mahdollisuus saada  paikalla olevan kohderyhmän aivosähkökäyrät samalle taajuudelle. Ihmiset tekevät päätökset usein tunteen pohjalta, joka perustellaan rationaalisesti – auton osto on tästä hyvä esimerkki. Kun ollaan tavoitteellisen fiiliksen äärellä, sisältökin voi olla WOW-elämys.

4. Kerää dataa ja mittaa tuloksia

Avainsana on myös KPI (key performance indicator). Tapahtumalla pitää olla tavoite, mutta se pitää olla myös yksittäisillä henkilöillä, joilla on rooli tapahtuman onnistumisen kannalta. Selkeä henkilökohtainen tavoite ja vaatimus tuloksien raportoinnista mahdollistaa onnistumisen. Tähän liittyy selkeästi se, että tapahtumasta kerätään dataa ja hyödynnetään sitä. Datan laajan hyödyntämisen pitäisi olla jokaisen yrityksen arkea.

5. Tutustu ja ymmärrä

Kuten mitä tahansa palvelua ostettaessa, kannattaa tutustua hyvin yritykseen, jolta on tilaamassa tapahtumaan liittyvää palvelua. Kohtaavatko sen toimintamalli ja osaaminen tilaavan yrityksen tarpeet? Onko tarvetta luoville, tuloksellisille ratkaisuille, läpivientikyvylle, kotimaassa tai globaalisti – vai vain käsille, jaloille ja pakettiautolle? Pitkäjänteisessä ja toimivassa yhteistyössä tapahtumayrityksellä on oltava ymmärrys asiakkaan toimialasta ja strategiasta, ja myös asiakasyrityksen yhteyshenkilöillä on sen saavuttamisessa tärkeä rooli. Mitä syvempi on molemminpuolinen ymmärrys, sitä paremmin palvelu pelaa.

Jos haluat kuulla enemmän onnistuneista yritystapahtumista, ota meihin yhteyttä!