Veikkauksen sauna – paikka haaveilla

Suomalaisten lauantaihin kuuluu lotto ja sauna. Yhdistimme nämä kaksi asiaa Veikkauksen lottosaunassa, jossa oli lupa haaveilla.

Suomalaisten lauantaihin kuuluu lotto ja sauna

Loton tunnettuutta erityisesti nuorten keskuudessa haluttiin kasvattaa. Veikkauksen tavoitteena oli luoda kampanja, joka erottuu positiivisella tavalla suomalaisten keskuudessa ja saa osakseen hyvää näkyvyyttä. Konseptia lähdettiin rakentamaan taustaselvityksellä, mitkä asiat kuuluvat suomalaisten lauantai-päivään. Sauna nousi loton lisäksi kokemusten kärkeen. Tästä syntyi ajatus lottosaunasta, paikka jossa haaveilla lottovoiton suomista mahdollisuuksista. Se rakennettiin vanhaan merikonttiin, joka vietiin keskeiselle paikalle Turun aurajoen rannalle.

Kaikille avoin sauna

Sauna oli avoin kaikille ja siellä oli mahdollista käydä kuukauden ajan kolmena päivänä viikosta. Sauna oli käytännössä täynnä ihan kokoajan ja saunomisen kylkeen oli rakennettu erilaisia aktivointeja. Tapahtuma sai todella hyvän näkyvyyden ja huomioarvon sosiaalisessa mediassa. Kampanja toimii hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka sosiaalisen median kampanja yhdistyy myönteiseen brändikokemukseen!

Ota yhteyttä


Lue lisää

Kokemuksellinen
markkinointi

Kokemuksellinen markkinointi luo voimakkaan tunne-elämyksen. Brändi, joka saa asiakkaan tunteet loistamaan, erottuu kilpailijoista. Kun asiakkaat sitoutuvat brändiin, bisnes sujuu.

Tapahtumatuotanto

Jokaisen tapahtuman ytimessä on asiakas. Mikä heitä koskettaa, mikä saa heidät haukkomaan happea? Vaikuttava tapahtuma ei synny sattumalta. Hyvä suunnittelu on onnistuneen tapahtuman salaisuus.
Referenssi

Lahja, joka antaa myös tulevaisuudessa

Suomalainen teknologiayritys, Wärtsilä, halusi vahvistaa brändikuvaansa modernina ja digitaalisena yrityksenä Suomen sata-vuotis juhlavuoden kunniaksi.

Referenssi

Paroc – yllättävää tuotemarkkinointia

Suomi 100-juhlavuoden kunniaksi toteutimme Lahden MM-kisoihin Paroc-saunan.

Referenssi

Aito GoT-kokemus toi voiton Evento Awardseissa

Digitaalisia elämyksiä ja aktivointeja hyödyntäen luotiin aidon tuntuinen kokemus sarjan faneille.

Referenssi

DNA <3 Jolla - hauskin jono

DNA:n ja Jollan integroitu markkinointikamppanja jää historian kirjoihin yhtenä Suomen onnistuneimpana tuotelanseerauksena.

Referenssi

IBM Watson Summit – kokonainen kaupunki

Uudenlainen tapahtumakonsepti kolminkertaisti tapahtuman kaupallisen potentiaalin.

Referenssi

MONI – juhlat harvoille ja valituille

Juhlat, joihin kaikki haluavat, mutta vain harvat ja valitut pääsevät. Tästä on kyse Monin tapahtumissa.

Referenssi

NOR-SHIPPING 2015 & Wärtsilä 31

Lähdimme toteuttamaan Wärtsilän kanssa tapahtumaa, jollaista merenkulku- ja energiamarkkinoiden alalla ei ole ennen nähty.

Referenssi

IF – riskienhallintapäivä uudistui

Uudistimme IF:in vuoden tärkeimmän suuryritysten riskienhallinnan -tapahtuman.

Referenssi

AMPRIS – mediastuntti vailla vertaa

Kokemuksellista markkinointia parhaimmillaan. Sitä oli AMPRIS.

Referenssi

Uusi MTV – elämyksiä varten

Toteutimme uuden MTV:n monitahoisen ja vaikuttavan lanseeraustapahtuman.

Referenssi

Suomi Areena mobiiliaplikaatio

Mobiiliaplikaation avulla parannettiin tapahtumakävijöiden kokemusta käyttäjäystävällisesti.